Liesun blogi
Blogi kesän alussaTiistai 8.6.2021 - Ulla Simola Tervehdys alkukesän vehreydestä Tukkilahden rannalta. Kevään edistymistä on jälleen kerran ollut ilo seurata vaihe vaiheelta pihan ensimmäisistä pälvipaikoista järven jäitten lähtöön asti. Erityisen ilon ovat tuoneet muuttolinnut, jotka ottivat meidän uudet pöntöt kodikseen. Pääskyt palasivat venekoppiin kuten aina ennenkin, kuikat kalastelevat Tukkilahdessa ja eilen isokoskelo kuljetti poikuettaan selässään. Marraskuun lopulla 2020 ELY-keskukselle jätettyyn hankehakemukseen saimme huhtikuun 21. päivänä myönteisen päätöksen. Liesjärven alueen kirkkaat vedet -hanke on nyt virallisesti hyväksytty osaksi valtion tukemaa Vesiensuojelun tehostamisohjelmaa. Hanke on kaksivuotinen 2021-2022 ja sen kokonaisbudjetti on 19 110 euroa, josta valtion osuus on puolet eli 9555 euroa. Siteeraan tähän päätöksen perustelujen ydinkohdat: ”Hankkeessa selvitetään Liesjärven valuma-alueen eniten kuormittavat kohdat, teetetään kuormitusta vähentävien toimien suunnitelmat yhteistyössä maanomistajien kanssa ja edistetään kohteiden toteutusta sidosryhmätyöllä. Lisäksi kokeillaan jo valituissa oja- ja purokohteissa Puumavesi-hankkeesta tuttuja puunippuja kuormituksen sitojina. Hanke sisältää talkootyötä.” Hankkeen aloittaminen ja liikkeelle lähtö on aika näkymätöntä toimintaa. Millään laskuojalla ei vielä pitkään aikaan tapahdu mitään tämän hankeen puitteissa. Olemme nyt etsimässä asiantuntijaa, joka palkkattuna työntekijänä alkaa vetää hanketta. Liesun toimijoilla ei ole tarvittavaa asiantuntijuutta, ja olemme täysin hankkeen ”asiantuntijajohtajan” varassa. Olemme jo hankkineet hankealueen kartat ja perehtyneet valuma-alueisiin ja maanomistajatietoihin. Kaikkiin kunnostustoimiin tarvitaan ehdottomasti maanomistajan suostumus, ja toivomme hyvää yhteistyösuhdetta heidän kanssaan, samoin kuin myös Liesjärven osakaskunnan ja Kyynärän osakaskunnan kanssa. Tammelassa on kolme muutakin järviyhdistystä, joilla on alkamassa samantyyppinen hanke: Pääjärvi, Jänijärvi sekä Heinjärvi . Olemme uteliaita kuulemaan heidän suunnitelmistaan ja uskomme, että kokemusten ja tietojen vaihto olisi molemmin puolin hyödyllistä. Sekä. Ely-keskus että KVVY (Kokemäen vesistön vesiensuojeluyhdistys) ovat järjestäneet hanketta aloitteleville hyödyllisiä webinaareja. Oli kiinnostavaa kuulla, miten laajalti vesistöjä nyt kunnostetaan joka puolella Suomea. Kuulijoille esiteltiin jo toteutuneita hankkeita, jaettiin hyödyllisiä neuvoja ja varoitettiin vaaroista. Mieleeni jäi erityisesti erään esityksen sanoma: hankkeesta on joka vaiheessa viestitettävä joka suuntaan, kerrottava, missä mennään ja mitä on tulossa. Kaikkia mahdollisia viestintäkanavia olisi käytettävä sen kertomiseen, että eteenpäin mennään. Tämä blogikin on yritys tähän suuntaan. Kiitos teille, jotka olette lähettäneet kannustavia viestejä. Ne tuovat hyvän mielen ja innostavat jatkamaan. Toivotan kaikille blogin lukijoille ihania kesäpäiviä. Ulla Simola |